Toffetarhuri

Puutarhabloggari

 

Hei, ja mukava tavata! Nimeni on Kristofer, usein myös Toffeksi kutsutaan. Olen jo lapsesta asti tykännyt liikkua luonnossa ja tutkia maassa olevia kasveja ja hyönteisiä. Minusta huonekasvit olivat jo tällöin kiehtovia. Äitini huolehti kasveista tuolloin, mutta vapaa-ajallani luin paljon huonekasvikirjoja. Minulta tultiinkin usein kysymään huonekasvien hoitovinkkejä tai tunnistusapua. Mummini antoi tuolloin myös pienen palan kasvimaastaan minulle. "Saat kasvattaa ihan mitä haluat", hän sanoi. Koska kesä oli jo pitkällä, eikä siemeniä ehtinyt enää laittaa, hain pellolta kiertotatarta, pelto-orvokkia ja peltoemäkkiä. Ja sitten ihastelimme niitä mummini kanssa koko kesän.

Näin aikuisiällä mikään ei ole muuttunut - päinvastoin. Muutettuani kaupungista maalle, intoni kasveihin ja puutarhanhoitoon on vain kasvanut. Olen saavuttanut unelmani: kotonani on paljon huonekasveja sekä oma puutarha, kasvimaa ja kasvihuone. Puutarhanhoito on minulle rentouttava harrastus kiireisen arkielämän rinnalle. Ja sitä kautta olen saanut myös uusia ystäviä.

Puutarhan- ja kasvienhoidossa voi mennä ojasta allikkoon. Ja se siinä onkin mielenkiintoista: ne lukuisat onnistumiset ja ne lukuisat epäonnistumiset, jotka taas luovat uusia yrityksiä – ja toivottavasti uusia onnistumisia. Jokainen kasvi on oma yksilönsä ja jokaisella on omat tarpeensa. Jos nämä ottaa huomioon, voi kasvista saada iloa vuosiksi eteenpäin.

Me kaikki pidämme kasveista. Ne tuovat meille iloa elämään. Silti moni kokee, ettei osaa tai pysty hoitaa niitä. Että se on liian vaikeaa tai monimutkaista. Onneksi kasveja on erilaisia: on enemmän hoitoa tarvitsevia ja vähempään tyytyviä. Kasveja voi kasvattaa sisätiloissa, puutarhassa, mutta myös parvekkeella. Vaihtoehtoja on lukuisia, ja kaikista näistä löytyy meille jokaiselle se parhain (ja helpoin) tapa kasvattaa kasveja.

Tämä blogi on omistettu teille kaikille viherpeukaloille, jotka etsitte vinkkejä ja inspiraatiota puutarhan- ja kasvienhoitoon. Mikä onkaan parasta kuin laittaa sormensa multaan!

Toffetarhuri

ps. Minuun voit olla tarvittaessa yhteydessä instagramini kautta tai suoraan sähköpostitse.

© 2023 Toffetarhuri. Kaikki oikeudet pidätetään.
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita